News

– Ystäväpariskunta yli 40 vuoden ajalta, sir John Stuttard ja lady Lesley, johdattivat tänään kolmattakymmentä vintage ...
– Viikonloppuna on todennäköisesti edessä kesän tähän mennessä laajimmin hellettä ja eniten salamointia. Rankkasateet ovat ...
Vaikka suurin osa ihmisistä kuuntelee musiikkinsa nykyään sähköisistä suoratoistopalveluista, levynkeräilijät ovat valmiit ...
Euroopan unionin ulkopoliittiset päätökset edellyttävät kaikkien jäsenvaltioiden suostumusta, joten käytännössä Viro voi ...
Maatilojen sähköistys on keskeinen tekijä nykyaikaisen maatalouden kannattavuudelle. Se ei ainoastaan tehosta ...
Nyt ratkaistuun oikeusjuttuun on yhdistetty yhteensä neljä toisten valtioiden Venäjää vastaan nostamaa kannetta. Niistä kolme ...
Kotihoidontukea uudistetaan siten, että oikeus kotihoidon tukeen alkaa vasta kolmen vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Tuen ...
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen ...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on todennut, että sinistä vilkkuva valoa ei saa käyttää suojatien varoitusvalojärjestelmässä. Asiasta kertoo varoitusjärjestelmiä valmistava Innotrafik.
Asunnon lämpötilaa pystyy tiettyyn pisteeseen asti säätämään varmistamalla poisto- ja korvausilmaventtiilien optimaalisen toimivuuden. Ikkunoihin asennetut korvausilmaventtiilit tulee olla auki ...
Venäläisten sotabloggaajien valitukset viittaavat siihen, että Venäjän asevoimien johdolla on vaikeuksia dronejen ...
Kela ostaa vuosittain kuljetuspalveluita taksiyrityksiltä yli 200 miljoonalla eurolla. Keskimäärin sairausvakuutus- ja ...