Liikenne-ennusteiden mukaan joulun menoliikenne alkaa näkyä pääteillä tämän viikon torstaina. Vilkkainta menoliikenteessä on ...
Raahessa toimiva Budget Hotel teki viime kesänä konseptimuutoksen, sillä se lopetti oman ravintolatoimintansa hotellin ...
Perinteistä punaista ja muodikasta valkoista – siitä on joulun kukkaloisto tehty. 1870- ja 1880 -luvuilla joulukukat tulivat ...
Jouluna tontuilla riittää kiirettä, kun lahjanteon lomassa pitäisi ehtiä ikkunoiden alle kurkkimaan, ovatko lapset olleet ...
Raahe ryhtyy etsimään seuraavaa kaupunginjohtajaa. Virka avataan haettavaksi tulevana tiistaina. Keväällä 2022 kolmen vuoden ...
KOLUMNI Meidän Samuli veti kolme erilaista keikkaa yhden illan aikana loppuunmyydyllä Tampere-talolla viime kuussa. Samuli ...
Keisari oli päätetty majoittaa kauppias Johan Friemanin taloon (nyt nuorisotoimi) Pekkatorille. Tervehdittyään herra ...
Rantakatu 26:ssa sijaitseva tontti kuuluu Raahen vanhimpaan osaan ja se lienee ollut asutettu jo 1600-luvun jälkipuoliskolta ...
Joulukortteja alkaa hiljalleen tipahdella postilaatikkoon. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet korttikansaa, mutta ...
Tikkalan koulun yhteydessä toimivaa Vekkulaa ei lakkauteta. Raahen kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantai-iltana äänin ...
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämien kunniamerkkien saajat julkaistiin Raahen Seudun verkossa 3. joulukuuta.
Raahen Vapaaseurakunnan kiinteistö Brahenkatu 15:ssä on pitkän historiansa aikana ollut monen raahelaisen vaikuttajan koti.